Nuuksio – Suomen kansallispuisto

Espoossa sijaitseva Nuuksion kansallispuisto on monipuolisten aktiviteettimahdollisuuksien ja lumoavien luontopolkujen kokonaisuus, jossa pääsee nauttimaan näkymistä ja halutessaan vaikka leirielämästä. Kaupungin keskellä sijaitseva laaja keidas tarjoaa rauhoittavaa rentoutumista ja oivaltamisen iloa aivan jokaiselle metsäseikkailuihin suuntautuneelle samoilijalle.

Nuuksio on todellinen luonnonystävän paratiisi, jossa voit perehtyä harrasteisiin, luonnonsuojeluun ja tietenkin monimuotoiseen luontoon kasvistoineen ja eläimineen. Jokainen kokee Nuuksion järviylängön erämaan omalla tavallaan, mutta useimmissa kävijöissä syttyy tahto palata luonnon helmaan, sillä Nuuksion laajuista aluetta ei koskaan voi tuntea täysin perinpohjaisesti. Jokainen käynti on takuulla ainutlaatuinen elämys.

Nuuksio nuoruudessaan

Jääkauden jälkeen maa kohosi, jolloin merestä nousivat ensimmäiset palat Nuuksion aarretta.

Nuuksion alueella on liikuttu jo kivikaudelta saakka, mutta varsinainen asutus on aikoinaan sijoittunut puiston ympäristöön, ei varsinaisesti kansallispuiston alueelle. 1800-luvun lopulla sinne rakennettiin ensimmäiset torpat. Tervalammen entinen torppari lunasti Kattilan tilan torpparilain säätämisen jälkeen, mutta kun tila pakkohuutokaupattiin ja uuden omistajan vaimo joutui käärmeen puremaksi, asettui Alsano-osuuskunta Kattilaan. Osuuskunta rakennutti E. Salmisen piirtämän funkkisrakennuksen, jonka löydät yhä Kaitlammen rannalta.

Kansallispuistossa riittää nähtävää ja tehtävää!

Patikointi Nuuksion luontoreiteillä ja lintujen tiirailu Matalajärven lintutornista ovat hauskaa ajanvietettä. Niiden lisäksi Nuuksio tarjoaa mahdollisuuksia todella moneen puuhaan. Kansallispuistossa on esimerkiksi useita geokätköjä, joten harrastajille se on oiva paikka onnistuneisiin geolöytöihin!

Etsimisen myötä myös Nuuksion kolkat tulevat tutuiksi. Nuuksiossa voit myös hiihtää, retkiluistella, kalastaa, kiipeillä, marjastaa ja sienestää, meloa, ratsastaa, pyöräillä sille osoitetuilla reiteillä, vaeltaa ja leiriytyä sekä uida kaikissa lammissa, vaikka virallista uimarantaa Nuuksiossa ei olekaan.

Luontokuvaukselle Nuuksio levittää upeat puitteet. Järjestä retkiseurueesi kanssa luontobingo; kuka tunnistaa eniten kasveja? Nuuksiossa voit kokeilla myös lodjausta. Joko tiedät, mitä se tarkoittaa?

Lodjaus – arvoituksia luonnon helmassa

Geokätköjä kokeneet tunnistavatkin lodjauksen idean. Lodjut ovat laatikoita, joita etsitään maastosta johtolankojen avulla. Laatikot sisältävät leimoja ja vieraskirjoja, joihin löytäjä jättää merkkinsä.

Nauti Nahkiaispolusta – kansallispuiston kävelypolut ja rengasreitit

Nuuksiossa on hurja määrä polkuja ja rengasreittejä, joilla on toinen toistaan kiintoisampia ja jännittävämpiä nimiä, kuten Haukankierros ja Nahkiaispolku.

Haltia

Suomen ensimmäinen kokonaan puusta rakennettu julkinen rakennus, ekologisesti toimiva luontokeskus Haltia, avattiin kesällä 2013. Haltiassa järjestetään monenlaista ohjelmaa ja toimintaa, siellä on mahdollista tutustua koko Suomen luontoon näyttelyiden puitteissa ja Haltiassa on mahdollista järjestää erilaisia tilaisuuksia. Näyttelyistä, tilaisuuksista, tapahtumista, palveluista ja liikenneyhteyksistä saat kattavaa ja ajantasaista tietoa Haltian omilta sivuilta.

Tunnetko Nuuksion tunnuseläimen?

Joko tiedät, mikä eläin toimii Nuuksion luonnonpuiston tunnuksena? Kyseessä on liito-orava, joka asuttaa kansallispuistoa laajalti, sillä alueella on tiettävästi lähemmäs kaksisataa metsikköä, joissa asuu liito-oravia. Liito-oravat eroavat tavallisista oravista kokonsa ja värityksensä lisäksi myös ravinnon suhteen.

Tietoutta liito-oravabongareille

Liito-oravat ovat ympäri vuoden harmaaturkkisia, vatsastaan vaaleampia, tavallisia oravia pienempiä yksilöitä. Liito-oravat näkevät pimeässä hyvin suurten silmiensä ansiosta. Taka- ja eturaajoissaan liito-oravilla on liitopoimut. Niiden ansiosta nämä kiintoisat eläinkunnan edustajat pystyvät liitämään jopa seitsemänkymmenenviiden metrin mittaisia matkoja.

Liito-oravat syövät talvisin, keväisin ja syksyisin norkkoja, kun tuoreita lehtiä ei enää ole saatavilla. Kesäisin ravinto muodostuukin sitten lehtipuiden antimista, mutta lehtien lisäksi liito-oravat syövät myös männyn silmuja, kukintoja ja vuosikasvaimia. Talvivaroikseen liito-oravat keräävät norkkoja, jos niitä on vielä sesongin jälkeen saatavilla.

Liito-oravia on hankala nähdä, koska ne liikkuvat pääosin hämärään aikaan, mutta kesäisin liito-oravaemot ovat enemmän liikkeellä, koska niiden on turvattava ravinnonsaanti imettäessään poikasiaan. Haasta itsesi ja lähde Nuuksioon kurkkaamaan, onnistuisitko näkemään kansallispuiston tunnuseläimen!

Vapaaehtoisena autat huolehtimaan luonnosta

Jos olet kiinnostunut luonnosta ja sen suojelusta ja huoltamisesta, Nuuksio on erinomainen kohde vapaaehtoiseen toimeen. Halutessasi voit katsoa tietoa yhdistysten tapahtumista ja yhteistyöstä Nuuksion tapahtumakalenterista sekä puiston kotisivujen ”ajankohtaista” -osiosta. Nuuksiossa operoi myös Nuuksion kansallispuistoyhdistys Nuuka ry.

Nuuksion Junior Ranger-toiminta

Nuorille luontoaktiiveille on tarjolla loistava mahdollisuus ryhtyä mukaan Junior Ranger-toimintaan leireillä, joita Nuuksiossa järjestetään joka toinen kesä. Vuonna 2017 Junior Ranger-leiri pidetään ajalla 1.-3. elokuuta. Leiri on tarkoitettu 11–13-vuotiaille ja leirimaksuun sisältyy ruokailu, telttamajoitus sekä tietenkin leirin ohjelma. Leirin ohjelma koostuu retkeilystä ja kansallispuistossa suoritettavista tehtävistä, joiden myötä nuoret oppivat luonnosta, sen suojelusta, eliöistä, kasvustosta, ylläpidosta ja muista tärkeistä luontoasioista.

Leirin suorittaneet Junior Rangerit pääsevät osallistumaan Nuuksiossa järjestettävään jatkotoimintaan. Nämä tapaamiset voivat olla päiväretkiä, joilla harjoitellaan ja ylläpidetään jo opittuja taitoja, tai yön yli kestäviä retkiä, joiden ohjelma on runsaampaa käytössä olevan pidemmän ajan ansiosta. Tapaamisia on vuosittain neljästä kahdeksaan useimmiten viikonloppuisin ja niitä järjestetään kaikkina vuodenaikoina, jotta osallistujat saavat tilaisuuden harjoitella erilaisia toimintoja vuodenajan mukaan.

Lue lisää Nuuksiosta

Nuuksiosta on kirjoitettu oppaita niin asiapohjalta kuin rakkaudesta kansallispuistoa kohtaan. Jos innostut luontoilemaan, voit perehtyä ennen retkeäsi Nuuksion upeisiin maisemiin ja antiin esimerkiksi Mauri Leivon, Joel Aholan ja Kari Elon kiehtovien kirjojen sivuilla.