Partio on monelle vuosien mittainen rakas harrastus, josta on hyötyä myös muun elämän eri osa-alueille. Tiesitkö, että partion voi nykyisin yhdistää myös lukio-opintoihin? Partiolukiossa opiskelu on helppoa, sillä koulu järjestää pitkänmatkan kulkijalle opiskelija-asunnon ja kustantaa matkat kotikaupunkiin kaksi kertaa kuukaudessa. Myös kotoa kouluun pidemmän matkan kulkevien matkat kustannetaan kokonaisuudessaan. Opiskelijat saavat käyttöönsä tietokoneen pientä korvausta vastaan.
Lukio-opintojen ohella opitaan partioon liittyviä taitoja. Kuka tahansa voi aloittaa partiolinjalla opiskelun, sillä edeltäviä partiotaitoja tai -kokemusta ei tarvita. Partiolinja toteutetaan yhteistyössä Suomen Partiolaiset ry:n kanssa.
Perusasiat kuntoon
Eurajoen ja Pihtiputaan lukioissa toteutetaan normaalin lukion lisäksi partiolinjaa. Partiolinjalle haetaan normaalissa yhteishaussa keväällä. Partiolinjalla suurin osa opiskelusta on normaaleja lukiokursseja, erityisesti ensimmäisenä lukuvuotena. Normaalien kurssien lisäksi opiskellaan partiolinjan omia kursseja. Kursseista osa suoritetaan normaalin koulupäivän aikana koulussa, mutta kuten partion luonteeseen kuuluu, osaan kursseista kuuluu luonnossa liikkumista ja käsillä tekemistä.
Esimerkiksi Retkenjärjestäjä 1-2 kursseihin sisältyy retkeilyä, josta osa tapahtuu kouluajan ulkopuolella. Joillakin kursseilla vaaditaan paljon harjoittelua ja opiskelua omalla ajalla. Esimerkiksi Nahkailijat-kurssien suorittamiseen koulussa suoritettavan loppusuorituksen lisäksi sisältyy kotona harjoittelua.
Partiolukion tarkoitus
Partiolinjan tarkoituksena on tarjota partiokokemus lukio-opiskelijoille. Lukion kurssisuorituksia voi saada niin lähimaastossa retkeilystä kuin nahkailijamerkin suorituksesta. Linjalla opitaan paljon varusteista, omasta lähiseudusta ja samalla omasta itsestä. Kurssisuorituksissa keskeinen osa on omien suoritusten ja kokemusten raportoiminen perinteisellä menetelmällä sekä tietokoneella. Keskeistä partiolinjalla on oppijakeskeisyys ja kokemuksellisuus.
Toimintamallilinja on valmennuskeskeinen ja nousujohteinen. Sosiokonstruktivistinen ja kokemuksellinen oppimiskäsitys on toiminnassa keskeisellä sijalla, kuten myös Problem-Based Learning eli PBL siinä missä sitä voidaan soveltaa. Partiolinjalla opitaan tekemällä, jolloin oppiminen on oppijan oman toiminnan tulosta. Nousujohteisuudella tarkoitetaan, että toimintaa ohjaa sen tavoite, jota taas ohjaavat oppimisen kriteerit. Oppimista kuitenkin loppujenlopuksi säätelee se, mitä oppija itse tekee.
Keskeisellä sijalla partiolinjan opinnoissa on reflektio, jossa ymmärtämisen painottaminen helpottaa oppimista ja tiedon jäsentämistä. Koulutuksen kokemuksellisuus edistää opitun siirtämistä uusiin tilanteisiin, joka riippuu tietojen ja taitojen kytkeytymisestä toisiinsa opiskelijan mielessä. Lopuksi tärkeää ovat iloisuus ja yhdessä oppiminen, joka parantaa vuorovaikutustaitoja ja sosiaalista kanssakäymistä. Kaikkien kurssien läpäisyssä ja kurssitavoitteiden saavuttamisessa keskeistä on oman osaamisen kehittäminen ja Partioliikkeen kasvatustavoitteiden ohjaama suhde omaan itseen sekä hengellinen ja henkinen kehittyminen.
Partio- ja johtajalinjasta hyötyä millä tahansa uralla
Pihtiputaan lukio on ainoa lukio, jossa voi opiskella partio- ja johtajalinjalla. Linjalla yhdistyvät partiolaisuus ja johtajuus. Linjalle toivotetaan tervetulleeksi kaikki, eikä edellistä partiokokemusta vaadita.
Kokemuksellisten opiskelujen lomassa opitaan paljon omasta itsestä ja itsensä johtamisesta, oman elämän herruudesta ja muiden johtamisesta. Linjalla opitaan taitoja, joista on hyötyä myös tulevaisuudessa millä tahansa uralla. Opintoihin sisältyy 16 lukion kurssia, joilla opitaan johtajuutta, yrittäjyyttä ja viestintää erilaisten partiotehtävien ja muun tekemisen kautta. Linjan teemoissa keskeisellä paikalla on kansainvälisyys.
Partio- ja johtajalinjalla opiskellessa on mahdollista myös osallistua paikallisen lippukunnan toimintaan, sillä linja toteutetaan yhteistyössä Suomen Partiolaisten kanssa. Linjalla on lukuvuosikohtainen yhteistyökumppani, joka esimerkiksi lukuvuonna 2016-2017 on Kanadassa, Albertassa. Albertasta matkustaa ryhmä tutustumaan Pihtiputaan kouluun ja opiskelijat pääsivät myös vierailemaan Albertassa.
Opinnot linjalla jakautuvat suunnilleen yhteen oppituntiin koulupäivää kohti, jonka lisäksi käydään retkillä ja tapahtumissa ja kuullaan asiantuntijoita heidän vierailuillaan koulussa. Lukio kustantaa kaksi kotimatkaa kuukautta kohti ja tarjoaa edullisia majoitusvaihtoehtoja.
Kurssisuorituksia voi saada muun muassa osallistumisesta partiokurssille tai -leirille, tai hankkimalla kesätyön. Ensimmäisessä, vuonna 2015 aloitetussa partio- ja johtajuuslinjan ryhmässä oli vain 11 opiskelijaa, jotka saapuivat kouluun eripuolilta Suomea. Ryhmä on osallistunut opintojen lomassa erilaisiin partiotapahtumiin, kuten Riihimäen Samoaja-Exploon. Linjalaiset ovat myös itse saaneet suunnitella linjavaatteensa, joihin kuuluvat huivi, huppari ja housut, sekä linjan logon, jossa nähdään neljän tuulen eli ystävyyden solmu.
Linjan johtajat
Eurajoen lukiossa partiolinjaa johtavat Maria ja Pasi. Maria on ollut partiolainen jo pienestä pitäen. Partio tempaisi Marian täysin mukaansa, ja hänen kohdallaan sanonta “kerran partiolainen, aina partiolainen” on toteutunut henkeen ja vereen. Marian kotilippukunta on Jokilaakson Ravut, jossa hän on kasvanut sudenpennusta vartio- ja vaeltajavuosien jälkeen lippukunnan johtotehtäviin saakka ja on toiminut myös kaikissa mahdollisissa muissa tehtävissä. Marialle partiossa mieleisintä on ollut uusiin hienoihin ihmisiin tutustuminen, mutta myös talviset yöretket laavuissa sekä kuumat, pölyiset ja sateiset kesäleirit ovat jääneet mieleen.
Pasi liittyi partioon vuonna 1968. Hänen lippukuntiaan ovat olleet Huittiset Eräveikot, Helsingin Ilvesveikot ja Turun Metsänkävijät. Pasi on toiminut monien kesä- ja talvileirien johtajana. Pasi on myös vieraillut monissa eri maissa jamboreessa, ja on kokenut myös Suomessa vuonna 1975 järjestetyn jamboreen, joka on yksi Pasin mieluisimpia partiomuistoja. Pasi harrastaa ruuanlaittoa ja retkeilyä. Hän on muutama vuosi sitten vaeltanut vaimonsa kanssa Camino de Santiago-reitin Espanjassa, joka on yli 700 kilometriä pitkä vaellusreitti.